Bruno on yhdeksänvuotias poika, jonka silmin tämä tarina kerrotaan. Brunon isä saa tarinan alussa ylennyksen komendantiksi Sakasan armeijassa, jota Hilleri johtaa. Bruno ei ymmärrä mitä isä tekee työkseen, muutakuin sen, että isä on hyvin tärkeä mies. Brunon isä on saanut uuden työtehtävän, joka edellyttää koko perheen muuttoa Aus-vitsiin, Puolaan. Bruno ei voi sietää Aus-vitsia, mikä on keskellä ei mitään, ja näin ollen sieltä puuttuvat myös leikkitoverit, toisin kuin kotoa Berliinistä. Gretelistä –Toivoton Tapaus – Brunon siskostakaan ei ole mitään iloa ja olisi ollutkin parempi jos Gretel olisi jäänyt kokonaan kotiin Berliiniin vahtimaan taloa. Aus-vitsissä on paljon ihmeellisiä asioita, kuten mystinen loputtomiin jatkuva aita, joka näkyy Brunon huoneen ikkunasta. Aidan takana on paljon ihmisiä, joilla kaikilla on samanlaiset raidalliset pyjamat. Brunosta elämä aidan toisella puolella on hyvin kiehtova, miten mahtavaa olisi pukeutua pelkkään pyjamaan kaiket päivät! Toisella puolella olisi myös toisia lapsia joiden kanssa voi leikkiä. Brunon lempiharrastus Berliinissä oli ollut löytöretkeily, ja vaikka se on nyt Aus-Vitsissä kiellettyä Bruno päättää lähteä äidin ollessa päiväunilla löytöretkelle. Lopulta Bruno saapuu aidalle, jolle kenenkään ei toivoisi ikinä saapuvan.
”Bruno oli lukenut tarpeeksi kirjoja löytöretkeilijöistä tietääkseen, ettei koskaan voinut tietää etukäteen mitä löytäisi. Useimmiten he törmäsivät johonkin kiinnostavaan , joka kökötti paikoillaan kaikessa rauhassa ja odotti tulevansa löydetyksi (kuten Amerikka). Joskus he löysivät jotakin joka oli paras vain jättää oman onnensa nojaan (kuten kuollut hiiri kaapin perällä). Poika kuului ensimäiseen ryhmään.”
Poika raidallisessa pyjamassa on mieleenpainuva ja tunteita herättävä kertomus. En usko että tarinaa olisi voinut kertoa mitenkään muuten kuin Brunon kautta. On mielenkiintoista nähdä Auschwitzin kaltainen paikka yhdeksän vuotiaan silmin ja hänen elämäänsä natsisotilaiden keskellä, kun Bruno luulee toivottavansa ”Näkemiin, hyvää päivänjatkoa!” huudahtaessaan isältä opitun ”Heil Hitler”. Itse kirjailia kuvaa kirjan jälkisanoissa Brunoa hyvin naiiviksi, joka varmasti onkin totta, Bruno ei näe pahuutta missään ja olettaa kaiken olevan hyvää, mutta onhan hän vasta yhdeksän vuotias. Tarinan muutkin henkilöt ovat hyvin mielenkiintoisia, esimerkiski Brunon isä, joka on korkea-arvoinen natsi-sotilas oli minusta miellyttävä ihminen ja hyvä isä, mutta hän oli kuitenkin keskitysleirin johtaja ja natsi, voiko tällaisesta henkilöstä silloin pitää? Tarina olisi voinut olla pidempikin, vaivaiset 206 sivua oli luettu hyvin nopeaa läpi, kun kosketavasta ja mielenkiintoisesta tarinasta olisi halunnut nauttia pidempäänkin. Kirja pistää miettimään ihmisluontoa. Suosittelen kaikille!
SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA: Brunon ja Shmuelin tarina on hyvin kaunis ja koskettava ja kertomus siitä kuinka vilpittömiä ja suvaitsevaisia lapset ovat aikuisiin verrattuna. Lapsille tärkeintä on luonne, ei uskonto tai ihon väri. Minulla oli ennakkoaavistuksena tästä kirjasta vain se että se ei olisi kovin onnellinen kirja, siksi yllätyinkin vähän koska mielestäni tarina oli aika positiivis sävyitteinen ja siinä vallitsi rauhallinen ilmapiiri Brunon ja Shmuelin viimeiseen tapahtumaan asti, joka tietysti käänsi tarinan lopulta päälaelleen niin ettei siinä ollut onnellista loppua. Yleensä en pidä kirjoista, joissa ei ole onnellista loppua, mutta tästä pidin sen koskettavuuden takia. Tarina jää mieleen pitkäksi aikaa.
Arvosana:5 (asteikko 1-5)
John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa
Suomentanut: Laura Beck
2006
Bazar
206s.
Tästä on kyllä kuullut niin paljon hyvää, että pakko varmaan joskus lukea :)
VastaaPoista