Emily Bronte: Humiseva harju

On vuosi 1801, kun Herra Lockwood tulee tapaamaan uutta vuokraisäntäänsä Herra Heathcliffiä. Nopeasti Herra Lockwood saa huomata, että Herra Heathcliff on kaikkea muuta kuin mukava mies, ja miten oudot sukulaisuus suhteen Heathcliffillä on luonaan asuvien ihmisten kanssa. Heathcliffin kieroutunut luonne herättää Herra Lockwoodin mielenkiinnon, jota hänen uusi taloudenhoitajansa Nelly Dean (joka on tuntenut Heathcliffin lapsesta asti) pääsee ruokkimaan, kun hän alkaa kertomaan Herra Lockwoodille Heathcliffin tarinaa.

Tarinan ytimessä on vanha Ernshawien perhe, johon Heathcliff adoptoidaan. Heathcliff ystävystyy heti perheen tyttären, Catherinen kanssa, kun taas Hindleyn, Catherinen veljen kanssa hän ei tule toimeen. Tarina kertoo Heathcliffen ja Catherinen rakkaustarinan läpi elämän. Kuinka kaksi niin itsekeskeistä ja itserakasta ihmistä pystyisivät sulautumaan yhdeksi ja ajattelemaan toisen etua. Heathcliff on alempiarvoinen, kuin vanhan ja arvostetu suvun jälkeläiset Catherine ja Hindley. Heathcliff halveksii kuitenkin kaikkia perheeseen kuuluvia paitsi Catherinea, joka taas on erittäin tietoinen omasta arvostaan. Heathcliffin karatessa omille teilleen nuorena miehenä, Catherine nai naapurin pojan, Edgar Lintonin. Linton on hyvän ja arvostetun suvun poika, ja hän jumaloi Catherinea. Linton ja Catherine ovat kuin yö ja päivä, Catherinen ollessa julma ja itserakas, Linton on lempeä, ystävällinen mutta myös heikko. Catherine riutuu rakkaudessaan ja ikävässään Heathcliffiä kohtaan, kunnes Heathcliff palaa. Catherine kuitenkin menehtyy pian tämän jälkeen synnyttäessään Lintonille tyttären, joka saa nimekseen myös Catherine. Heathcliff on jo tässä vaiheessa kerennyt katkeroitua aina vain julmemmaksi, ainoana päämääränään satuttaa Lintonin perhettä ja tehdä jäljellä olevien Ernshawien elämästä täyttä helvettiä.

Catherine nuoremman lapsenhoitajana toimiva Nelly Dean yrittää tehdä kaikkensa ettei Catherine tapaisi Heathcliffiä ja joutuisi tämän julmuuden alaiseksi. Heathcliffin julmuudella ei kuitenkaan tässävaiheessa ole enää mitään rajaa ja siitä saavat kärsiä kaikki. Voiko tällainen tarina enää saada onnellista loppua?

 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Päätin kesällä että alan lukea klassikoita ja ensimäiseksi klassikokseni valitsin Humisevan Harjun. Täytyy sanoa, että en eläessäni ole lukenut yhtä kamalaa kirjaa!

Heathcliff on kamalin ihminen, johon olen koskaan tutustunut. Niin täynnä julmuutta, katkeruutta ja vihaa. Catherine vanhempi on aivan yhtä paha. Itse en osaa vuodattaa kyyneliä heidän onnettomalle rakkaudelleen, koska he olivat niin kauheita ihmisiä. Monta kertaa kirjaa lukiessani, mietin miksi edes luen tätä kirjaa, kun se on näin kamala. Siinä ei ollut oikeastaan yhtään ihmistä johon olisi pystynyt tai edes halunnut samaistua, mutta jatkoin kuitenkin ja olen onnellinen siitä. Kun sain kirjan loppuun pidin sitä erittäin hyvänä, erittäin virkistävänä erilaisen lukukokemuksena minulle. Toivottavasti kukaan ei saa tästä sellaista kuvaa että kirja olisi huono, EI päinvastoin, kuten sanoin se on todella hyvä! Kamala vain.

Kirjaa oli mukavan helppo lukuinen kielellisesti. Pelkäsin kerronnan olevan yhtä vanhahtavaa kuin Jane Austenilla, mutta kerronta olikin hyvin "nykyaikaista" ja suhteellisen nopeasti etenevää.

Suosittelen kyllä tätä kaikille ehdottomasti.
 - - - - - - - - - -  - - - - - - - - - -  - - - - - - - - - -  - - - - - - - - - -
Emily Bronte: Humiseva harju
Otava
Suomentanut: Juhani Lindholm
1847

740s.
Arvosana:4 (asteikko 1-5)