Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen

"Cecil Jacobs sai minut unohtamaan. Hän oli kuuluttanut edellisenä päivänä koulun pihalla , että Scout Finchin isä puolusti nekruja. Minä kielsin sen, mutta kerroin Jemille. -Mitä hän sillä tarkoitti, minä kysyin? -Ei mitään, sanoi Jem. -Kysy Atticukselta, hän selittää sinulle. -Puolustatko sinä nekruja, Atticus? minä kysyin häneltä samana iltana. -Tietenkin puolustan. Äläkä sano nekru, Scout. Se on huonoa kieltä."

Tarina kertoo kehdeksanvuotiaasta Scoutista ja hänen perheestään 1930-luvun Alabamassa. Scout nauttii elämästään veljensä Jemin kanssa, sisarusten päivät täyttyvät koulusta ja erilaisista seikkailuista. Scoutin ja Jemin isä, Atticus toimii Maycombin piirikunnassa asianajajana, ja saa hoitaakseen koko kaupunkia ravisuttaneen raiskaustapauksen, jossa mustaa miestä syytetään valkoihoisen raiskauksesta. Scout joutuu kuuntelemaan irvailuja ja halveksintaa niin koulutovereilta kuin omilta naapureiltaankin sen johdosta, että isästä on tullut nekrusussu, joka puolustaa saastaisia neekereitä. Scoutin isällä on asiaan kuitenkin toisenlainen kanta. On koittanut kasvun paikka niin Scoutille kuin Jemillekkin. Maycombia ravistelee syvälle juurtuneet ennakkoluulot, eikä totuudella tällöin ole niin väliä.

"Kuin surmaisi satakielen" on järisyttävä teos ihmisten ennakkoluuloista, itsekkyydestä ja rohkeudesta. Rotuerottelu ja ennakkoluulot tummaihoisia kohtaan ovat viellä syvälle juurtuneita 1930-luvulla, vaikka toisaalta tummaihoiset ovat jo pitkään eläneet rinnakkain valkoihoisten kanssa. Kirja tuo hyvin esille kasvatuksen merkityksen ihmisten ajatusmaaliman kehitykseen. Kirja käsittelee lapsen ajatusmaailmaa mielestäni varsin hyvin, ja tuo esille kuinka lapselle on hankalaa ymmärtää sitä ettei kaikki olekkaan sitä miltä näyttävät.
Kirja esittelee myös paljon erilaisia sosiaaliluokkia, perheitä ja elämäntilanteita. Hyvin mielenkiintoisen sävyyn kirjaan lisää myös se että Scoutin ja Jemin äiti on kuollut Scoutin ollessa pieni, ja näin ollen lapset asuvat hyväsydämisen, rehellisen ja viisaan isänsä kanssa. Attcius ottaa Tom Robinsonin puolustamisen sydämenasiakseen, koska uskaltaa tässä ennakkoluulojen riivaamassa maailmassa uskoa totuuteen ja tuoda sen myös julki, Atticuksen päätökset vaikuttavat ja kasvattavat Scoutia ja Jemiä tarinan edetessä, mutta miten hyväksyä lopputulos? Vaikka kirjassa on hyvin synkkä sävy, sen kerronta on hyvin kepeää, aivan kuin lapsen maailma.

Onko asiat nykyään peremmin? 1930-luvulla rotuerot ja tasa-arvoisuuden epäarvoisuus olivat vielä hyvin havaittavissa. Näin on myös ollut vuonna1960, kun Harper Lee on tarinan kertonut, entäpä vuonna 2012? Ovatko tummaihoiset saavuttaneet tasa-arvon ihmisten mielissä valkoihoisiin nähden? 1930-luvulla oli ihmisiä jotka hyväksyivät tummaihoiset ja pitivät heitä tasavertaisina valkoihoisiin nähden, näin on myös 2010-luvulla, mutta edelleen löydetään heitä jotka eivät ajattele tasavertaisesti. Rotuerot kärjistyvät edelleen kun ollaan tekemisissä vaikeiden asioiden kanssa, jos ei enää oikeustasolla (toivon ainakin niin) niin ainakin ihmisten ajatuksissa. Tosin nykyään nämä asiat eivät koske pelkästää tummaihoisia/valkoihoisa vaan kaikkia maailman kansalaisuuksia, uskontoja ja seksuaalista suuntautuneisuutta. Kuinka ihmiset joskus pääsisivät eroon ennakkoluuloistaan!?

Kuin surmaisi satakielen on kasvattava ja ajatuksia herättävät lukukertomus, jota suosittelen kaikille.

" -Jollei sinun pitäisi puolustaa häntä, niin miksi sitten puolustat? -Monesta eri syystä, sanoi Atticus. -Ensimmäinen syy on se, että jollen tekisi sitä, en enää voisi pitää päätäni pystyssä kulkiessani kaupungissa enkä voisi edustaa tätä piirikuntaa lainsäädännössä, enkä voisi kieltää sinua enkä Jemiä enää mistään."

Arvosana: 4½ (asteikko 1-5)
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
Suomentanut: Maija Westerlund
1960
Gummerus pokkari
411s.