Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen

Frankie, amerikkalainen radiotyttö kaipaa jännitystä elämäänsä ja matkustaa Lontooseen raportoimaan toisen maailmansodan pommituksista, natsien hyökätessä Iso-Britanniaan. Millaista on elää sodan runtelemassa kaupungissa ja viettää yönsä pommisuojassa. Yhtenä yönä Frankie ei kollegansa Harrietin kanssa ehdi pommisuojaan ilmahyökkäyksen alkaessa ja Harriet saa surmansa natsien pommista. Frankie päättää jatkaa Harrietin työtä ja matkaa keski-eurooppaan, missä juutalaiset on pakotettu ulos kodeistaan. Frankie aikoo selvittää minkä takia pakolaisia on yhtäkkiä niin paljon, ja miksi he tuntuvat kaikki olevan juutalaisia. Mitä näillä ihmisillä on kerrottavanaan ja miksi kukaan ei ole valmis kuulemaan sitä.

Emma, yksinäinen seinäruusu on vihdoin löytänyt itselleen miehen jota ei voi uskoa todeksi. Will on kuin satua ja saa Emman heräämään unestaan, jossa hän on koko ikänsä vaeltanut. Will toimii Franklinin ainoana lääkärinä, kunnes synnyttävä nainen kuolee hänen käsiinsä. Will päättää lähteä Lontoon pommitusten keskelle auttamaan haavoittuneita, hyvittääkseen epäonnistumisensa. Mitä enemmän aikaa Will on poissa, sitä enemmän Emma tuntee alkavansa taas kadota. Emma lähettää Willille joka päivä kirjeen, kuten Will myös Emmalle, kunnes yhtäkkiä kirjettä ei Lontoosta enää tulekaan.

Iris, keski-ikäinen postineiti, jonka käsien lävitse kulkee koko kylän posti ja salaisuudet. Iris on päättäväinen nainen, joka rakastaa järjestystä. Eräänä päivänä Iris saa kuitenkin käsiinsä kirjeen, jota ei pystykään toimittamaan. Tämä pieni poikkeus sääntöön sitoo näiden kolmen hyvin erilaisen naisen elämät yhteen sodan runtelemassa maailmassa. Onko parempi elää toivossa vai totuudessa? Kumpi satuttaa ja kumpi suojelee enemmän?

Kuten moni muukin, minäkin valitsin tämän kirjan sen vuoksi, että se käsittelee toista maailmaansotaa ja lupasi vielä siihen rinnalle riipaisevan rakkaustarinan. Mutta voi kurjuus miten minutkin tämä romaani jätti vajaaksi. En saanut siitä kertakaikkiaan mitään irti. Emman ja Willin suhde on toki ihana, mutta sen traaginen päätös tulee ehkä liian harvoin ja sen kytkeytyminen Frankien elämään tuntuu jotenkin aivan liian löyhältä. Frankien elämästä ja havainnoista on tietysti mielenkiintoista lukea, mutta jotenkin se ei saa minkäänlaista päätöstä. Samalla Iris tuntuu aivan turhalta päähenkilöltä, hän olisi voinut olla melkein kuka vaan. En tiedä onko vika sitten lukijassa kun tämä tarina ei minulle avautunut, vaan jätti vajaaksi. Monessa kohdassa hypiin useidenkin rivien yli ja muutaman sivunkin hyppäsin ettenpäin niin että vain silmäilin ne läpi. Niin kovasti kuin haluaisinkin kertoa teille tämän olleen mitä ihanin tarina rakkaudesta sota-aikana, en sitä voi tehdä. Ei tarina nyt mitenkään surkeakaan ollut, koska kirjan luin muutamassa päivässä läpi, mutta silti jotenkin se jäi mitäänsanomattomaksi. Kirjassa on kyllä paljon hienoja huomioita, sitä en mene kieltämään.

Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen (The Postmistress)
Bazar
Suomentanut Raija Rintamäki
2013
Arvosana:3 (asteikko 1-5)

Anna Godbersen: Illan pitkät varjot

Illan pitkät varjot on hohdokkaan Young Bright Things -sarjan viimeinen osa, jossa Cordelia, Letty ja Astrit nauttivat elämästään 1920-luvun viimeisenä kesänä. Kesästä jona heidän kaikkien elämä muuttui.

Astrid kuluttaa päivänsä uudessa roolistaan Rouva Charlie Garynä, mutta huomaa pian viinatrokarinvaimona olemisen varjopuolet. Letty taas rakentaa huimaa vauhtia omaa tietään kuuluisuuteen, mutta joutuu kohtaamaan myös julkisuuden nurjan puolen. Cordelia totuttelee uuteen rooliinsa salakapakan pitäjättärenä, sekä saa huomata ettei mustan miehen tyttöystävänä oleminen ole yksinkertaista.

"En enää muista heistä montakaan - mutta tuosta viimeisestä, hehkuvasta kesästä mieleeni jäi kolme tyttöä, joita en salli itseni unohtaa. Heistä kukin kulki kohti tuntematonta kohtaloaan, ja ennen kuin vuosikymmen ehti vaihtua, jokainen oli paennut omalla tavallaan - yhdestä oli tullut kuuluisa, yksi oli mennyt naimisiin ja yksi oli kuollut." 

Näin traagisesti sarjan ensimäisessä kirjassa uhottiin ja nyt on tullut aika täyttää se toteen. Koko sarjan ajan pyörittelin näitä kolmea hehkuvaa tyttöä mielessäni ja mietiin kenen kohdalle mikäkin kohtalo tulisi osumaan. Lopulta ratkaisu oli melko yksinkertainen, vaikkei siitä varma voinnut ollakaan kuin vasta tarinan päättyessä. 

Godbersen on jälleen onnistunut kuvaamaan vuoden 1929 seurapiirielämää hohdokkaasti ja vastustamattomasti. Letty on saanut uutta tuulta siipiensä alle ja hänen kipuamistaan maineeseen on mukava seurata ja orastava suhde Valentiinoon luo tarinalle sen kaipaamaa jännitystä ja romantiikkaa. Myös Cordelian suhde uhkarohkeaan lentäjään Max Darbyyn saa uutta syvyyttä, heidän kohdatessa rasismia mustan pojan seurustellessa vaalean tytön kanssa. Sarjan viimeisessä osassa kuitenkin Astridin tarina jättää Lettyn ja Cordelian tarinan varjoonsa. Romaanissa keskitytään suuresti Astridin ja Charlien suhteeseen ja siihen miten viinatrokarina toimimisen paineet ja stressi alkaa vaikuttaa negatiivisesti tuoreen avioparin onneen ja miten helppoa on vilkuilla vieraisiin pöytiin.

Godbersen aloittaa tarinan runsaalla kertaamisella edellisten osien tapahtumista, mikä sarjaa lukeneelle on hyvin ärsyttävää. Aiempien tapahtumien mieleenpalauttamista olisi voinut tiivistää rankalla kädellä. Viimeisessä osassa ei myöskään loppujenlopuksi tapahdu hirveästi mitään, mutta silti kirja on mukavaa hömppää, ja sitä on miellyttävää lukea. Astridin, Cordelian ja Lettyn seikkailut hohdokkaalla 1920-luvulla ovat oikein viihdyttäviä ja vievät mukanaan hehkeään New Yorkiin. Lopulta jokainen tyttö saavuttaa oman, ehkä yllättävänkin kohtalonsa.

VAROITUS SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA 

Romantikkona olin aivan haltioissani Lettyn ja Velntinon kehittyvästä suhteesta, vaikka olisihan minun jo pitänyt oppia se, että jos jokin Godbersenin kirjoissa vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta se useimmiten myös on näin. Suututtamaan jäi kuitenkin se, ettei lukijalle annettu mitään selitystä Valentiinon petturuudelle. Minä olisin kaivannut häneltä jonkinlaista selitystä ja anteeksipyyntöä, koska hänestä maalaattiin niin täydellinen kuva lukijalle. Mutta toisaalta miten sinisilmäinen sitä voikaan olla ettei nähnyt tämän olevan tulossa?

Cordelian osuus tarinan viimeisessä osassa on melko pieni minun mielestäni. Cordelian ja Maxin traaginen kohtalo jää myös auki, joka toisaalta antaa lukijalle mahdollisuuden uskoa mihin haluaa. 

Elämä koettelee erityisesti Astridia tässä viimeisessä osassa, mutta minusta oli mukavaa huomata miten Astrid kasvaa henkisesti näiden koettelemusten myötä. Charliessa on koko sarjan ajan häilynyt mielestäni jokin salaperäinen pimeä puoli, joka nyt pääsee valloilleen. Vaikka mainitsinkin Astridin kasvavan henkisesti, on hän toisaalta edelleen myös niin tyttömäinen ja hupsu. Nuori joka rakastuu salaman tavoin, yllättäen ja päätäpahkaa, sekä kuolettaa tunteensa aivan yhtä vikkelään. Jotenkin tämä huolettomuus ja tuhlaavuus kiehtoi Astridissa, jonka vuoksi minulle tuli aivan surku lopussa, kun hän menettää kaiken sen. Hieman hölmö kun olen olisin toivonut, että nämä tytöt olisivat voineet jatkaa huolettomia kesäpäiviään ikuisesti, mutta mikä se sellainen tarina olisi edes ollut? 

Anna Godbersen: Ihania päiviä (The Lucky Ones)
Karisto 
Suomentanut Leena Perttula
2013
394s. 
Arvosana:4½ (asteikko 1-5) 
Lue myös arvosteluni sarjan aiemmista osista!

Kate Morton: Paluu Rivertoniin

Huh huh, olen juuri lukenut kirjan viimeisen lauseen ja laskenut kirjan käsistäni. Olen hengästynyt ja sydämeni hakkaa pamppaillen. Minusta tuntuu, että tästä kirjasta on kirjoitettava heti ennenkuin lumous särkyy ja haalistuu mielessä, kuten valitettavasti aina lopulta hienoimmillekin tarinoille käy. Liian kauan sai tämä kirja odottaa vuoroaan (jostain ihmeen syystä) hyllyssäni. En tiedä koska viimeksi olisin lukenut näin koskettavaa teosta. Olen istunut neljä päivää nenä kiinni kirjassa, ja ne hetket kun tein jotain muuta kaipasin vain tämän tarinan pariin takaisin. Sitä ei vain kertakaikkiaan pystynyt laskemaan käsistään!

"Hannah hymyili minulle, mutta en jäänyt huoneeseen. En käsittänyt, mitä olin tehnyt. Miksi olin sen tehnyt. Tunsin hämmennystä, häpeää, hilpeyttä. Niiasin, poistuin huoneesta ja lähdin juoksemaan posket kuumottaen käytävää pitkin päästäkseni palvelijaintilan suojiin niin pian kuin mahdollista, kauas noista erikoisista, eksoottisista lapsukaisista ja oudoista tunteista, joita he minussa herättivät."

Paluu Rivertoniin on Kate Mortonin esikoisteos, joka kertoo Hartfordin sisarusten, heidän ikivanhan sukunsa ja nuoren palvelustytön elämästä 1920-luvun Englannissa. 98-vuotias Grace, Rivertonin entinen sisäkkö ja kamarineito, elää Rivertonissa suvun jäsenten kohtalokkaimmat hetket, jotka kuohuttavat ihmisten mieliä vielä vuosikymmenien jälkeenkin. Vuonna 1924 pidetyt loistokkaat tanssiaiset päättyvät skandaaliin, kun nuori runoilija tekee yllättäen itsemurhan kesken juhlien. Kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin tragediasta on tekeillä elokuva, mutta Grace on ainoa joka tietää tarinan todellisen kulun ja mitkä asiat onnettomaan loppuun oikein johtivat?

Haluaisin kertoa teille niin paljon Gracesta ja hänen suunnattomasta lojaaliudestaan, Hannahista ja hänen seikkailujen palostaan, Emmelinestä täynnä nuoruuden intoa ja romantiikan kaipuuta, Alfredista, Davidista, Robbiesta sodan runtelemista ja muokkaamista miehistä. Mutta vaikka kuinka yritän en saa sisälläni kuohuvaa myllerrystä puettua sanoiksi. Teidän täytyy vain itse lukea heistä ja heidän tarinansa, jotta voitte oikeasti ymmärtää sen lumon.

Tarina on takauma, muistelma jota nyt 98-vuotias Grace kertoo. Mielestäni tämä on ollut oikein oivallinen valinta tarinan kerronnalle. On mielenkiintoista kuulla Gracen ajatuksia ja tunteita Rivertonin elämästä nuorena ja vanhana, miten aika on sitä muokannut ja miten niin hyvät kuin huonotkaan muistot eivät anna rauhaa kokijalleen, ennenkuin niitä pystyy käsittelemään. Kuinka paljon ihminen pystyy kantamaan sisällään ja montako salaisuutta hän pystyy säilyttämään ihmiselämän ajan? Täytyykö totuuden tulla lopulta julki? 

1920-luvun kartanoelämää on kuvattu loistokkaasti, etenkin palvelusväen näkökulmasta josta tarina kerrotaan. On erittäin mielenkiintoista oppia palvelusväen tavoista ja ns. nokkimisjärjestyksestä. Kirjaa lukiessa voi tuntea olevansa Rivertonin vanhassa ja kauniissa kartanossa, ja melkein haistaa sen hieman ummehtuneen tuoksun, koskettaa karheaa tapettia ja pehmeitä huonekaluja tai Emmelinen leningin sifonkia. Minusta tässä kirjassa keronta on jotenkin aivan taianomaisen hienoa ja soljuvaa. Henkilöhahmot ovat uskottavia ja moniuloitteisia. Jokainen hahmo saa myös kirjassa päätöksen tarinalleen.

Rivertonin asukkaiden tarina ei ole onnellinen, romanttinen kylläkin. Se yllättää ja ei kumminkaan. Monen sukupolven kohtalot kiertyvät toisiinsa ja ihmisten pienetkin valinnat vaikuttavat pitkään ja voivat muuttaa heidän elämänsä suunnan täysin. Täytyy sanoa, että tämä tarina oli koskettavin pitkään aikaan. Rivertonin kartanon jokaisen asukkaan traaginen kohtalo liikutti syvästi ja herätti erilaisia kaipauksen tunteita. Miten kohtalo voikaan heitellä ihmisiä. Ja miten suuri rakkauden voima lopulta voikaan olla. Tätä tarinaa ei todellakaan kannata jättää lukematta, se muuttaa maailmasi. Ainakin hetkeksi aikaa ;) Myönnän hurahtaneen täysin näihin 1920 -luvun sukutarinoihin, joten sillä on varmasti paljon vaikutusta siihen miksi pidin tästä niin kovasti.

--------------------------------------------------------------------------

Arvosana: 5 (asteikko1-5)
Kate Morton: The House at Riverton ja The Shifting Fog
Suomentanut: Helinä Kangas
2006
BAZAR
608s.

William Shakespeare: Romeo ja Julia

"ROMEO
Vangittakoon ja surmattakoon minut;
tyydyn siihen, koska sinä tahdot niin.
Noin harmaana ei aamun silmä hohda,
vaan Kuuttaren otsa kalvas heijastus;
ei ole leivonen tuo lintu, jonka kaiku
takoo taivaan holviin yläpuolellamme.
Mieluiten jäänkin, olen lähtöön haluton.
Tulkoon kuolema, se Julian tahto on.
Jutellaan, armaani, siis aamuun asti.

JULIA
Ei, nyt on aamu, aamu! Lähde nopeasti!
Juuri leivo laulaa käheästi, kimeästi
nuotin vierestä soinnutonta virttään.
Suloiseksi leivon liverrystä sanotaan,
mutta tuo raakunnallaan meidät erottaa.
Leivo sai rupisammakolta silmät,
kerrotaan. Olisipa saanut äänenkin!
Kun jahtitorvi sen ääni räikeästi soittaa,
sinut sylistäni ajaa, kun päivä koittaa.
Mene! Valo käy hetki hetkeltä vain kirkkaammaksi."

Sain ystävänpäivälahjaksi äidiltä ja isältä rakkaustarinoiden klassikon Romeon ja Julian. Yllätyin heti tarinan lyhyydestä, olin jotenkin ajatellut sitä paljon pidemmäksi.
En ole ikinä aiemmin lukenut näytelmäkirjallistuutta, mutta yllättävän nopeasti siihen tottui ja tarina oli yllättävänkin helppolukuista. Tarinan alussa on luettelo henkilöistä ja heidän asemistaan, joka helpottaa lukemista suunnattomasti. Vaikka henkilöitä ei kirjassa kovin montaa olekkaan, joutuu tähän luetteloon silti palaamaan vielä loppumetreilläkin ja tarkistamaan kuuluiko kyseinen henkilö nyt Montaguen vai Capuletin leiviin. Olin myös yllättynyt siitä kuinka helppolukuista runomainen ja rönsyilevä kerronta oli. En sitten tiedä paljonko vapauksia suomentaja on ottanut ja oikonut tekstiä vähemmän vanhahtavaksi. Pitäisi ehkä lukaista myös jokin vanhempi suomennos, jotta voisi verrata.
Kerronta suomennoksessa on jokatapauksessa kaunista. Vai olisinko sittenkin halunnut sen olevan vähän vanhahtavampaa?

Romeon ja Julian tarina on varmasti kaikille tuttu. Itse tutustuin ensikertaa rakkaustarinaan (niin että muistan) Romeo + Juliet elokuvan kautta. Muistan kun mummoni kauhisteli elokuvan lopussa rakkauden intohimoisuutta ja sanoi ettei noin voimakkaasti saa sitten koskaan rakastua. :) Taisin olla tuolloin kymmenvuotias. Sen jälkeen tarina on tullut tutuiksi myös monissa muissa ohjelmissa kiertoteiden kautta. Onhan tämä kuitenkin varmaan eniten siteerattu ja kopioitu rakkaustarina. Olinkin aika yllättynyt siitä, että itseasiassa kirja ei tuonut tarinaan mitään uutta, muutakuin kauniin kuvailevan kerronnan. Tarina oli silti se sama vanha tuttu. Henkilöhahmojen puheenvuorot ovat täynnä draamaa, intohimoa ja päivittelyjä, varsinkin Romeon ja Julian puheenvuorot ovat niin täynnä tunnetta, että voisi luulla jokaisen olevan viimeinen heidän huuliltaan.

Jokaisen draaman, romantiikan ja klassikoiden ystävän tulisi tarttua myös tähän tarinaan!

Arvosana: 4  (asteikko1-5)
William Shakespeare:The most excellent and lamentable tragedy of Romeo and Juliet
Suomentanut: Marja-Leena Mikkola
2006
WSOY
187s.

Wikipedia kertoi minulle yllättävän tiedon, kun etsiin tietoa koska Romeo ja Julia on ensimäisen kerran julkaistu kirjana. Wikipedian mukaan  Shakespeare löysi aiheen Romeoon ja Juliaan Arthur Brooken runosta The Tragicall Historye of Romeus and Juliet (1562),  joka taas oli käännös ranskan kautta välittyneestä alkujaan italialaisesta kertomuksesta. Tarinan Romeosta ja Juliasta kirjoittikin siis alunperin italialainen Luigi da Porto 1520-luvulla ja alkuperöinen nimi kuului italiaksi; Giulietta. Shakespeare kirjoitti tarinasta ensimäisenä näytelmän.
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Romeo_ja_Julia

Kate Furnivall: Pietarin jalokivi

”Kaikkein suurimmillaan kaaos oli kuitenkin Valentinan sydämessä. Hänen sydämensä unohti kuinka sen olisi pitänyt sykkiä. Se unohti olevansa elävä organismi ja se makasi hänen rinnassaan hiljaisen ja tyhjänä ikään kuin veri olisi valutettu siitä ulos.”

Eletään vuotta 1910, Romanovien valtakauden viimeisimpiä hetkiä bolševikkien vihan noustessa Pietarin pimeillä kujilla. Valentina Ivanova on Pietarin seurapiirien kiistaton kaunotar, jolle hänen isänsä on kaavaillut valmiiksi tulevaisuuden kapteeni Tšernovin vaimona. Tulinen, räiskyvä ja voimakastahtoinen Valentina ei kuitenkaan jaa samoja haaveitaan isänsä kanssa. Valentina on rakastunut palavasti tanskalaiseen insinööriin Jens Friisiin ja on valmis tekemään mitä tahansa heidän tulevaisuutensa puolesta.

Pietarissa eletään muutosten ajanjaksoa. Tsaari ja hänen ministerinsä joutuvat lukuisten murha yrtysten kohteeksi. Valentinan isän asema Tsaarin ministerinä, johtaa myös heidän perheensä lukuisten tragedioiden äärelle ja saa Valnteinan vannomaan ikuista kostoa vallankumouksellisille.

Valentina Ivanova on hyvin mielenkiintoinen ja monikerroksinen hahmo. Hän on älykäs, nokkela ja modernisti ajatteleva nuori nainen, joka taistelee päättäväisesti oman itsenäisyydensä puolesta. Valentiinan päättäväisyys, periksiantamattomuus sekä hänen intohimoinen tapansa rakastaa ovat ehdottomasti hänen hienoimpia ominaisuuksiaan. Valentina on valmis tekemään mitä tahansa suojellakseen siskoaan Katjaa sekä suhdettaan Jensiä kohtaan. 

Kate Furnivall on luonut uskomattoman elävän ja todentuntuisen tarinan Venäjän vallankumouksen hetkistä. Hahmot ovat uskottavia, samoin kuin heidän välisensä suhteensa. Furnivall kuvaa tapahtumia hyvin yksityikohtaisesti, luonnollisesti ja välillä jopa inhorealistisesti. Valentinan ja Jensin suhde on ihana tarina rakkaudesta, mutta se saa myös koko lukukokemuksen ajan pelkäämään pahinta, voiko tämä päättyä hyvin? 

Itse olen ihastunut suunnattomasti näihin Romanovien aikaa käsitteleviin romaaneihin (ja muihinkin 1900 -luvun alkua käsitteleviin romaaneihin) ja myös tämä teki minuun suuren vaikutuksen, se sai sydämeni pamppailemaan onnesta, jännityksestä, kauhusta ja inhosta. Tarinaa katsotaan monesta eri näkökulmasta; Valentinan joka on aina elänyt etuoikeutettua elämää, Jensin joka maahanmuuttajana toisaalta on vähän ulkopuolella kaikesta sekä Arkinin joka johtaa vallankumouksellisten joukkoa, ehkä tämä on yksi syy siihen miksi tarina pitää otteessaan niin hyvin. Jos olet romanttisten historiallisten romaanien ystävä, kehotan sinua tarttumaan tähänkin kirjaan! Kirja antaa ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa.

Arvosana: 5 (asteikko1-5)
Kate Furnivall: The Jewel of St Petersburg
Suomentanut: Riie Heikkilä
2010
Helsinki-kirjat
448s.